Karhun kannanhoidollinen metsästys ulottumassa vain osaan Suomea
- Emmi Tikkanen
- Jun 27
- 1 min read
Suomessa karhun metsästys on usean vuoden ajan ollut tauolla kaatolupien oikeustaistelujen takia. Tulevana metsästyskautena kannanhoidollinen metsästys olisi jälleen mahdollista myös poronhoitoalueen ulkopuolella.
Samalla karhun kannanhoidolliset alueet ollaan jakamassa uudelleen. Poronhoitoaleen eteläpuoli on jaettu neljään uuteen alueeseen, jotka eivät perustu maakuntarajoihin tai riistakeskusalueisiin.
Nyt kaatolupia ollaan myöntämässä poronhoitoalueen lisäksi vain itäiselle alueelle. Mikä tarkoittaa, ettei karhun metsästys ole vieläkään mahdollista valtaosassa Suomen kuntia.
On hyvä, että itäiseen Suomeen ollaan myöntämässä 180 karhun metsästyskiintiö, sillä idässä on Suomen tiheimpiä karhualueita. Syytä olisi kuitenkin esittää kannanhoidolliselle metsästykselle kiintiöitä myös muille alueille.
Esimerkiksi keskisellä alueella löytyy kuntia, joiden karhumäärät ovat rajussa kasvussa. Näille alueille on mahdollista hakea vain vahinko- ja turvallisuusperusteisia poikkeuslupia.
Suurpetojen kannanhoidossa ongelmia voidaan ennaltaehkäistä, eikä odottaa, että esimerkiksi karhujen ihmisarkuus vähenee, jolloin pihakäynnit ja vahingot kasvavat. Myös karhukannan luotettava arviointi on erittäin haastavaa ilman karhunmetsästyksen yhteydessä kerättävää havaintoaineistoa.

Comments