top of page

Sähkön alv-alennus ei auta maatiloja ja yrityksiä


Korkeaan sähkön hintaan on viime aikoina haettu lääkkeitä ja valtiovarainministeri Mika Lintilä on väläyttänyt mahdollisuutta sähkön arvonlisäveron alennukselle nykyisestä 24 %:sta 14:sta tai 10:een. Kuluttajien kannalta keino on epäilemättä tehokas pienentämään sähkölaskua, mutta maatiloja ja yrityksiä se ei auta, koska arvonlisävero on joka tapauksessa vähennettävissä yritystoiminnan verotuksessa. Pahimmillaan voi käydä jopa niin, että maatilojen ja muiden yritysten sähkölasku kasvaa alv-alennuksen myötä, koska monien asiantuntijoiden mukaan alv-alennus ei todennäköisesti siirtyisi täysimääräisenä ja pysyvästi hintoihin vaan veroton hinta asettuisi jopa aiempaa korkeammalle. Alueemme maatilat ja yritykset tarvitsevat omat täsmäkeinonsa sähkön hinnan suitsimiseen. Tässä tilanteessa tulisi Suomessakin ottaa vihdoin vakavaan harkintaan Ruotsin mallin mukainen alueellinen sähköveron porrastus, jossa harvaan asutuilla alueilla, jossa sähkön siirtomaksut ovat korkeat, olisi alempi sähköverotaso. Käytännössähän tämä toimisi niin, että ruuhka-Suomessa sähkön siirtohinnan korotus aiempaan olisi erittäin pieni, mutta sillä olisi huomattava alentava vaikutus harvaan asutuilla alueilla. Sähköveron alueellinen porrastus olisi perusteltavissa tällä hetkellä myös sillä, että inflaatio on esimerkiksi harvaan asutussa Itä-Suomessa korkeampi. Inflaatiota kirittää erityisesti korkeat polttoainekustannukset, joita on pitkien etäisyyksien alueella vaikea välttää. Sähkön hinta ja sen saatavuus ovat tällä erää niin kriittinen kysymys, että kaikki keinot on nyt otettava aidosti harkintaan. Yksi tehokas keino voisi olla päästöoikeuksien väliaikainen lisääminen, joka tulisi myös laskemaan sähkön hintaa. Keino on verrattavissa taannoiseen polttoaineen jakeluvelvoitteen höllentämiseen, joka näkyi nopeasti hinnan alenemisena bensapumpulla. Markku Siponen Kiuruveden kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kesk.) #sähkö #maatalous #maatalousyrittäjä #yrittäjä

5 views

Comments


bottom of page