73. Ylä-Savon maakuntajuhla
- Emmi Tikkanen
- Aug 25
- 3 min read
Hyvät Ylä-Savon nuorisoseuralaiset, arvoisa juhlaväki,
On ilo tervehtiä teitä tänään täällä Ylä-Savon maakuntajuhlassa, jossa, historia, nykyhetki ja tulevaisuus kohtaavat. Ne kohtaavat mm. näissä upeissa tanssi- ja musiikkiesityksissä, joissa olemme nähneet useita sukupolvia yhtä aikaa lavalla.
Maakuntajuhla on meille hyvä muistutus siitä, kuinka yhteisöllisyys ei ole katoavaa kansanperinnettä, vaan elävää arkea. Se näkyy nuorisoseuratoiminnassa, jossa uudet sukupolvet oppivat yhdessä tekemisen ilon ja voiman. Se näkyy kansallispuvuissa, joita monet meistä tänään kantavat ylpeydellä – ne kertovat tarinaa omista juuristamme ja perinteistämme.
Tänään on nähty lavalla mm. kansantanssiryhmiä. Kansantanssiin, tanhuun liittyy myös päälläni oleva kansallispuku, joka on alun perin isäni puku. Vanhempani kävivät ryhmineen tanhuamassa aina Ruotsia myöten. Tanhuryhmä harjoitteli siellä meidän omalla kylällä Kalliokylän Jukolassa.
Eräänä vuonna oli meidän kyläkoulun lastenkin parissa oikein tanhubuumi, kun meistä monet kävimme tanhuharjoituksissa ja lapsille piti olla jo oma harjoitusaikakin. Minulle siitä oli suurta hyötyä tulevaisuuden ammatissanikin liikunnanopettajana, kun olin jo lapsena tanhuissa oppinut perustanssit valssin, jenkan ja humpan. Hyödyllinen taito tämä tanssitaito ja erinomaista liikuntaa!
Hyvät juhlavieraat,
Yläsavolaiseen elämään on kuulunut aina talkoohenki. Kun on pitänyt korjata kyläntalo, järjestää juhlat tai sahata lautatarpeet, on väki tullut yhteen – ilman kysymystä siitä, kuka hyötyy eniten. Hyviin talkoisiin kuuluu aina myös talkoolaisten ruoka- tai kahvitarjoilut.
Vuosien varrella monissa talkoissa on paistettu myös muurinpohjalettuja, aivan kuten täällä maakuntajuhlillakin tämän viikonlopun aikana. Tällä kertaa siihen on myös aivan oma erityinen syynsä, kun Yläsavolainen muurinpohjalettu on saanut EU:n nimisuojan. Kiitoksia kaikille, jotka olitte tätä asiaa edistämässä.
Yläsavolaiset muurinpohjaletut on viety myös eduskuntaan. Tuoreen lettuneuvoksen sen aamuiset tulijaiset herätti tuoksullaan myös eduskunnan turvatarkastajien kiinnostuksen ja ihastelun.
Eiköhän anneta aplodit kaikille yläsavolaisille muurinpohjalettujen paistajille!
Tänä päivänä, arvoisat juhlavieraat, puhutaan paljon omavaraisuudesta, huoltovarmuudesta ja lähiruoasta. Mutta meille yläsavolaisille ne eivät ole vain poliittisia iskusanoja, vaan arkipäivää.
Meillä pellot tuottavat ruokaa suomalaisten pöytiin, metsät antavat työtä ja energiaa, ja osaamisemme synnyttää uusia ratkaisuja koko Suomen hyväksi. Me täällä tiedämme miten huoltovarmuutta ja omavaraisuutta kovalla työllä rakennetaan.
Huoltovarmuus on myös osa yleistä varautumista, jota on parannettu maassamme koronan jälkeen ja vielä tarmokkaammin Ukrainan sodan sytyttyä. Eduskunnassa ei liene yhtäkään valiokuntaa, jonka pöydällä yhteiskunnan varautuminen poikkeusoloihin ei jollain tapaa olisi ollut viime vuosien tyrskyissä.
Esimerkiksi Sosiaali- ja terveysvaliokunnassamme on varautumiseen liittyen meneillään paljon uutta lainsäädäntöä. Yksi osa varautumista ja sosiaali- terveyspalveluista huolehtimista on riittävän hajautetusta palveluverkosta huolehtiminen. Palveluiden keskittäminen ei tuo turvaa ja onnea, tästä joutuu usein myös Arkadianmäellä muistuttamaan.
Olin, arvoisat juhlavieraat, alkuviikosta käymässä Sonkakoskella Sonkajärvellä. Voi sanoa, että siellä asuvilla omalla kylällä yhdistyy konkreettisesti ajatus lähiruuasta, omavaraisuudesta ja huoltovarmuudesta. Lihat löytyy Mustolan Herefordilta, viljat kylän pelloista, jotka voi jauhattaa Sonkakosken myllyllä, potut ja marjat löytyy lähistöltä Suomäen tilalta.
Eikä tässä vielä kaikki: Sonkakoskelta löytyy myös kyläntalo Koskelaksi remontoitu entinen kyläkoulu, joka toimii aktiivisena tapahtumapaikkana. Ja onpa tämä Koskela myös kyläläisten virallinen ”huoltovarmuuskeskus” ja kokoontumispaikka, josta löytyy kaikki tarpeet suurenkin joukon ”evakoitumiseen” poikkeustilanteessa. Ja Löytyypä kylältä myös vesi- ja aurinkovoimaakin. Vesi, ruoka ja energia. Kaikki tärkeitä elementtejä huoltovarmuuden kannalta.
Kun nostin esiin kyläntalot, niin ei tässä yhteydessä voi olla tietenkään unohtamatta myöskään alueemme monia nuorisoseuran taloja. Kansanedustajan työssä tulee tavattua paljon ihmisiä ja yllättävän usein tapahtumapaikkana on nuorisoseuran talo jossain päin Suomea. Taloja on remontoitu seurantalojen korjausavustusta hyödyntäen, mutta tähänkin on leikkaukset iskeneet ja tulevaisuuden korjaushankkeiden eteneminen huolestuttaa.
Arvoisat Ylä-Savon maakuntajuhlaan osallistuvat nuorisoseuralaiset ja muut juhlavieraat,
Jos menisin Helsingissä kyselemään vastaantulijoilta, mitkä kunnat kuuluvat Ylä-Savoon niin veikkaan että kysymys on vaikea ja vastaukset olisivat erilaisia. Mutta onko kysymys helppo meillekään? Kysymykseen löytynee monta oikeaa vastausta. Miettikääpä te juhlavieraat jokainen hetki itsekseen, mitkä kunnat kuuluvat mielestäsi Ylä-Savoon ja kuinka monta niitä on? (4,5,6,7,8)
Kuten ajankuvaan kuuluu, kysyin vastausta myös tekoälyltä. Tekoäly kertoo, että… Ylä-Savo on Pohjois-Savossa sijaitseva seutukunta, johon kuuluu kahdeksan kuntaa: Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi, Vieremä, Pielavesi, Keitele, Lapinlahti ja Rautavaara.
Toisaalta tekoäly on myös sitä mieltä, että…Ylä-Savo on Pohjois-Savon maakunnan pohjoisosa, johon kuuluvat esimerkiksi Iisalmi, Kiuruvesi, Vieremä, Sonkajärvi ja Lapinlahti.
Itse ajattelen niin, että Ylä-Savoon kuuluvat ne kunnat, joilla on sama tahtotila edistää yhteistä asiaa. Annetaan Ylä-Savon kuulua kaikkien, jotka mukana haluavat olla.
Kuntien kombinaatiot vaihtelevat eri yhteyksissä kuten on käynyt esimerkiksi Ylä-Savon Sotessa, vesiyhteistyössä tai ympäristö- ja työllisyysasioissa. Joka tapauksessa on saavutettu matkan varrella monia onnistumisia, esimerkiksi kelpaa vaikkapa Ylä-Savon ammattiopisto Ysao. Yhteistyö on positiivinen mahdollisuus.
Hyvät maakuntajuhlavieraat,
Ylä-Savon voima on yhteistyössä, johon parasta aikaakin etsimme uusia yhteistyömuotoja. Hienoa että maakuntajuhlien järjestämisessäkin on jalkauduttu entistä laajemmalle ja avajaisia kierrätetty eri Ylä-Savon kunnissa, tätä suuntausta kannattaa varmasti jatkaa!
Yläsavolaisessa yhteistyössä tarvitaan kykyä katsoa yli kuntarajojen ja yli yksittäisten hankkeiden. Meidän on otettava tässä oppia yrityksistä, jotka eivät tunne kuntarajoja. Me voimme kyllä olla ylpeitä omista kotikunnistamme, ja tunnustaa ns. väriä, mutta se ei saa olla este entistä tiiviimmälle yhteistyölle.
Ylä-Savo on pieni alue, mutta se voi olla kokoaan suurempi. Kun yhdistämme voimamme, syntyy uutta elinvoimaa, joka kantaa sukupolvelta toiselle. Yhteistä tahtotilaa on vahvistettava. Se, jos mikä tekee meistä enemmän kuin osiensa summan.
Hyvät ystävät, Juhlistakaamme tänään yhdessä Ylä-Savoa – sen perinteitä, sen ihmisiä ja sen voimaa porskuttaa eteenpäin.

![MarkkuSiponenLogoMUSTAVALKEA[16432].png](https://static.wixstatic.com/media/e8d6fd_7ce2058ec49f42aa9b10c273a8c05247~mv2.png/v1/crop/x_8,y_0,w_3828,h_1526/fill/w_148,h_59,al_c,q_85,usm_0.66_1.00_0.01,enc_avif,quality_auto/MarkkuSiponenLogoMUSTAVALKEA%5B16432%5D.png)




Comments